Kauden ensimmäinen kotiottelu saatu taputeltua. Pisteitä ei Juvalle tällä kertaa jäänyt. Lopputulos 0-2 (0-3, 3-5)

 

PJ:n kommentit pelistä:

”Tappio on tappio eikä se maistu. Ei auta kun katsoa peiliin kun kotiavauksesta jää nolla pistettä. Pelattiin yksilöinä ihan ok peli, mutta se ei joukkuelajissa riitä. Nuoret pojat Aatu, Joni ja Santtu onnistuivat omassa roolissaan hyvin.

 

Otan omaan piikkiini, etten saanut joukkuetta parhaaseen vireeseen ja pelaamaan saumattomasti yhteen. Kokoonpanot elää ja vaihtelee mutta siitä kokoonpanosta, joka peliin lähtee pitäisi pystyä puristamaan aina maksimi tehot.

 

Vastustaja pelasi myös ihan ok pelin ja teki tarvittavat juoksut ja palot paremmalla rutiinilla. Voitto olisi ollut tarjolla, mutta tänään ei meistä ollut ottajaksi.

 

Ei tähän jäädä tuleen makaamaan eikä sen enempää valitttamaan. Saadaan pari viikkoa treenata ja päästään taas kotiyleisön eteen pelaamaan. Kiitos mahtavalle yleisölle hyvästä kannustuksesta. Kausi on vasta alussa ja SiiPeä vastaa ollaan varmasti iskussa.”

 

Seuraavan peli siis Siilinjärven Pesistä vastaan Puistolassa 8.6. klo 14:00.

LIVE LÄHETYS